Mun nimi on Pikku Seepra
Moikka!! Mä oon nimeltäni Seepra. Äiti ja isi kattoivat joskus luontodokumenttia telkkarista ja siellä oli seepraäiti pienen poikasensa kanssa ja kun äiti ja isi sitten saivat mut ja Tiikerin, ne tahtoivat nimetä mut heti sen seepranpoikasen mukaan. Kai mä olen yhtä söötti kuin mun raidallinen telkkariversiokin, ellen nyt sitten aika paljon söötimpikin. Vaikka Tiikeri onkin meistä veljeksistä se vauhdikkaampi, niin löytyy multakin luonnetta. Osaan näykkästä, jos en saa tahtoani läpi ja kerran kun äiti yritti esitellä mua ja Rubertia toisilleen, pelästyin vierasta hajua hirmuisesti ja tarrasin lujaa isin sormeen. Siinä mä sitten roikuin tiukasti ennen kuin isi laski mut kesäasuntoon ja sitten luikin äkkiä hädissäni piiloon pahvilaatikon uumeniin. Nyt vanhempana näykin tosin harvemmin kuin nuorempana, koska olen rohkeampi, enkä enää pelästy niin helposti.
Olen myös seurannut tiiviisti Tiikerin jalanjälkiä ja nykyisin osaan itsekin pomppia kesäasunnon reunalle. Kerran olen jopa päässyt loikkaamaan kotiterraariosta ulos ja kun äiti ja isi tuli lenkiltä kotiin, niin siellä me veikan kaa viiletettiin ympäri ämpäri niiden kämppää ja ne joutuivat ottamaan meidät kiinni. Meidän karkausreissun jälkeen äidistä ja isistä tuli tosin ovelampia ja nykyisin ne laittaa aina painoja meidän terraarion katon päälle, joten ei sitä enää niin vain liikutellakaan pois paikoiltaan.
Vanhemmiten musta on tullut myös vähemmän ennakkoluuloinen. Ennen nyrpistelin nenääni äidin puuroille ja velleille ja isi joutui syöttämään ne mulle sormenpäästä, mutta nykyisin litkin vellini itse samasta lautasesta veljen kanssa. Toisinaan äiti tosin piilottaa niihin velleihin antibioottia (koska mun masussa on pikkuinen pipi), mutta yritän olla niin kuin en huomaisikaan. Äiti ja isi näyttävät niin iloisilta huomatessaan, että mulle maistuu ruoka.
Seepra menehtyi 6. heinäkuuta 2009.
Palaa takaisin Gerbiilit.com etusivulle »